Seuraava

Pedolla ei pitäisi olla kahta suuta, mutta sillä oli. Molemmat täynnä teräviä hampaita ja iljettävää kuolaa.

Vartija Lawrence veti miekkansa esiin. "Hommaan sinut ulos täältä."

Kääpiönainen nyökkäsi.

Peto mylväisi epäharmonisesti. Mikä tahansa se olikin, se oli ollut vitsauksen pauloissa jo pitkään.

Hän oli ollut Harmaa vartija. Taistellut vitsausta vastaan kahdenkymmenen vuoden ajan. Mutta se myrkky oli myös hänessä. Yhtenä päivänä se lauloi hänen korvissaan, ja hän tiesi. Kun aika tulee, lähdet maan alle ja taistelet ghouleja vastaan, kunnes kuolet. Tai sinusta tulee itse sellainen. Hänen nivelensä särkivät, kun se alkoi. Niitä ei särje enää. Kun hän hengitti, siinä kuului ghoulimainen rahina. Niin se siis oli. Loppu lähestyi.

Mutta hän kuuli naisen huutavan. Hän löysi naisen väärältä puolelta romahtanutta kattoa seisomassa hyvin rohkeana puristaen vanhaa sepän vasaraa käsissään.

Peto syöksyi kohti nopeasti ja rapumaisesti. Lawrence kääntyi, löi kilvellään sen jalkaa ja sivalsi miekallaan sen keskivartaloa. Sillä ei ollut väliä, mikä hänestä oli tulossa. Hän oli yhä oma itsensä. Hän seisoisi tuon naisen ja pimeyden välissä. Otus yritti purra lähimmällä kidallaan. Lawrence väisti, kierähti ja iski uudelleen. Hän kuuli naisen huudon, ennen kuin tunsi kivun itse.

Nainen juoksi eteenpäin ja iski otusta vasarallaan niin lujaa kuin pystyi. Lawrencen miekka löysi pedon sydämen, ja peto kaatui.

"En uskonut, että pelastaisin ketään muuta..."
"Et vielä olekaan pelastanut", nainen sanoi.
"Suulasta!" mies nauroi. "Hoidan sinut ulos täältä, ah..."
"Evka."
"Hoidamme sinut ulos, Evka".

He kävelivät pimeydessä, mutta mies tunsi tien. Hän tunsi kivun, mutta joku tarvitsi häntä. Hän vuoti verta, mutta se ei haitannut.
Oli kuitenkin kummallista, miten se oli harmaata eikä punaista. Oli kummallista, miten... hän saattoi melkein kuulla... Hänen silmissään sumeni.

"Ajattelin, että voisin pelastaa..."
"Voit edelleen."
"Minä en..."
"Kuuntele", Evka sanoi. "Pelastat minut, ja minä pelastan seuraavan puolestasi."
Mies hymyili. "Sovittu."

Nainen tarttui hänen käteensä, tuki hänen painoaan, ja he jatkoivat matkaa. Matka ei enää ollut pitkä. He olivat melkein... Mutta jotakin oli tulossa. Raapimassa, kompuroimassa –
Ghouleja.
Kun aika tulee, lähdet maan alle ja taistelet. Ja kuolet.
Mutta he olivat tehneet sopimuksen. Hommaa hänet ulos, niin hän pelastaisi seuraavan. Kenenkään ei pitäisi kohdata pimeää yksin. Hän hoitaisi naisen ulos täältä. Hän aikoi...

***

Ghoulit olivat kuolleet.

"Kuka sinä olet?" Evka kysyi tarttuen tiukasti vasaraan.
"Henki", se sanoi vartija Lawrencen suulla. "Pystyin kuulemaan hänet."
Kuolleet vetivät siis puoleensa. Kaiken hänen tekemänsä jälkeen...

"Vapauta hänet", Evka tiuskaisi. Hän ei jättäisi miestä näin.
"Minä olen Periksiantamattomuus." Se nosti Lawrencen käden ja repi aarnikotkavaakunan hänen rinnastaan. "Hän halusi pelastaa vain vielä yhden..."
Evka epäröi. "Jos siellä on vielä jotakin jäljellä, kerro hänelle, että minä pelastan seuraavan."
Henki kallisti päätään. Evka ei ollut varma, oliko se hyväksymisen vai hyvästien merkki. Vartijan ruumis lyyhistyi lattialle.
Evka polvistui tarttuen tiukasti vaakunaan. Hän sulki Lawrencen silmät.

"Minä hoidan seuraavat."