• The Sims -pelien 25-vuotisjuhlat: Lexi McIntosh Juhlista The Simsin 25-vuotispäivää muistelemalla päivityksiä, joilla on ollut suurin vaikutus pelien takana olevan tiimin mielestä.

    Jo 25 vuoden ajan intohimoinen tiimimme on luonut syvällisiä, harkittuja ja autenttisia kokemuksia, jotka heijastelevat elämän monia mahdollisuuksia (sekä muutamia toivomiamme fantastisia mahdollisuuksia). Elämä on kuitenkin melkoisen iso juttu, ja siksi teemmekin jatkuvasti uutta sisältöä ja ominaisuuksia laajentamaan The Sims -universumia sen pelaajayhteisöä edustavaksi tarinankerronnan alustaksi. 

    Osana jatkuvaa vuosipäiväjuhlintaamme keskustelemme tiimimme jäsenten kanssa merkittävimmistä projekteista, joissa he ovat olleet mukana The Sims -perheeseen liityttyään, ja tutustumme tapoihin, joilla heidän ainutlaatuiset näkökulmansa ovat vaikuttaneet viimeisten 25 vuoden aikana lisäämiimme ominaisuuksiin ja päivityksiin. Esimerkiksi brändipäällikkö Lexi McIntosh muovasi lapsuutensa rakkauden tarinankerrontaan todella ainutlaatuiseksi markkinointiuraksi, josta hän kertoo tämän päivän haastattelussa.

    Mikä oli ensimmäinen roolisi The Simsissä, ja miten se on muuttunut ajan mittaan?

    Tulin Maxisiin markkinointiharjoittelijaksi vuonna 2020. Siitä on jo viisi vuotta, mikä tuntuu aika hullulta! Siihen aikaan olin vielä yliopistossa miettimässä, mitä halusin tehdä markkinoinnin alalla. Kaikki napsahti paikoilleen, kun näin tilaisuuden työskennellä The Simsin parissa – tiesin, että minun oli päästävä sinne. The Sims on aina ollut minulle luovuuden kanava My Sims -pelistä The Sims 3- ja 4-peleihin. Peli toimi digitaalisena nukkekotina, jossa saatoin tutkia loputtomia ”mitä jos" -skenaarioita, joita mieleeni juolahti. Haluan kertoa mielipiteeni pitkäaikaisena simmailijana ja luoda markkinoinnin kautta tarinoita, jotka innostavat muita tyttöjä ilmaisemaan itseään, aivan kuten peli on innoittanut minua.

    Työharjoittelun ja kandidaatin tutkinnon suoritettuani tulin markkinointiharjoittelijaksi ja olin mukana tukemassa kampanjoiden luomista ja toteuttamista. Kehitin esiintymis- ja ohjeistustaitojani, etsin uusia tapoja tuoda The Sims -tuotteita esille ja kertoa niistä, ja muodostin eräitä elämäni parhaimmista ihmissuhteista lahjakkaiden työkavereideni kanssa (terkkuja heille)! Nyt kehitän brändipäällikkönä markkinointistrategioita alusta loppuun ja johdan kampanjoiden toteuttamista. Ajattelen kaikkia niitä ainutlaatuisia pelaajia, jotka rakastavat The Simsiä, ja sitä, miten voisimme luoda tarinoita ja tuotteita, jotka vetoavat heihin.

    Mikä oli ensimmäinen Sims-työsi?

    Ensimmäinen projektini oli se, että etsin tapoja nostaa esille monimuotoista yhteisöämme ja sen uskomattomia luomuksia. Pelaajien tekemän sisällön suurena fanina autoin suunnittelemaan peliin ja sen ulkopuolellekin hetkiä, joissa näitä luomuksia esiteltiin. Tämä työ laajeni ja avasi mahdollisuuksia uusiin yhteistyöprojekteihin sisällönluojien kanssa. Lopulta niistä tuli lisäsisältöä The Sims 4 -peruspeliin. Tästä työstä juontaneita lempiprojektejani ovat Complex Simsin kanssa luodut myssyt ja duragit, Dee Simsin kanssa luodut bantu-solmut ja kahden kiehkuran kiepautukset, sekä L'Orealin Dark & Lovely -studion kanssa luotu rastahiustyyli. Ne ovat kaikki lempiesineitäni omien simieni luomisessa.

    Mikä on merkityksellisin asia, jonka parissa olet työskennellyt, ja miksi se on merkityksellisin?

    Sitä on vaikea valita! Mutta yksi merkityksellisimmistä projekteistani on The Sims Jatkuu-kaudella julkaistu The Sims 4 Ajasta ikuisuuteen -kampanja. Oli hauskaa kehittää kampanjan strategiaa ja nivoa yhteen syksyn aavemaisuutta, kodikkuutta ja muuttuvuutta. Tein tiivistä yhteistyötä luovan tiimimme kanssa trailereissa ja opin arvostamaan entistä enemmän heidän kykyään luoda hyvin tunteellisia tarinoita ja samalla kehittää pakettien ominaisuuksia. Opin, mitä käsikirjoituksen kirjoittamiseen kuuluu ja mitä siinä pitää huomioida. Oli epätodellista nähdä pakettien synnyttämä innostus yhteisössä ja tavoittaa niin laaja yleisö. Paljastustrailerista tuli YouTuben trendaavin video 24 tunnin sisällä! Siitä tuli entistäkin epätodellisempaa, kun ystävät ottivat yhteyttä ja kertoivat, kuinka innoissaan he olivat paketin julkaisusta.

    Miten henkilökohtaiset kokemuksesi auttavat muovaamaan työtäsi?

    Niin monet osa-alueet elämässäni vaikuttavat työhöni, mutta lapsuuteni erottuu joukosta. Lapsena pikkusiskoni ja minä leikimme nukeilla joka päivä ja muutimme äitini talon jokaisen nurkan uudeksi maailmaksi täynnä tarinoita ja seikkailuja. Mielikuvituksellisuuteni vain kehittyi, kun aloin pelata The Simsiä, ja loin tärkeitä muistoja, joita en unohda koskaan. Kun ajattelen niitä lukemattomia tarinoita, joita voin kertoa markkinoinnin kautta, työhöni tulee mukaan tämä lapsuuden ilo ja luovuus.

    Kuinka tärkeää Maxisille on se, että pelaajat voivat nähdä itsensä The Simsissä?

    The Sims ammentaa inspiraatiota tosielämästä ja todellisista ihmisistä, joten on elintärkeää, että pelaajat näkevät itsensä pelissä ja että Maxis on jatkossakin utelias ja avoin erilaisille näkökulmille.

    Aiheeseen liittyvät uutiset

    Hallitse evästeasetuksiasi